|
|
| Nimi: Osad |
23.01.2014 14:28 |
Istua kökötin kotona sohvalla tuumien. Pikku hiljaa rupesi vanha helppo friisiläis hoitohevoseni kyllästyttämään. Nostin koneen pöydältä syliini ja surfailin netissä etsien uusia hoitohevos ilmoituksia muualta vaikka .... Pää löi tyhjää ja laitoin satunaisen haun. KLIK, ja eteeni tuli 100 000 hoitohevos ilmoitusta.
"Voihan .... Mmm", tuumin ääneen. Onneksi olin yksin kotona. Äiti tallilla, isä töissä ja heppoja pihamme tarhoilla. Naurahdin ja rupesin rullaamaan sivua alas.
Ei, ei, ei ja ei. Mikään ei napannut. Sen tiesin, että vuonohevosta hain, koska rakastan niitä. Viime käynti äitini isoveljen luona sytytti vuonohevos innon. Monikäyttöisiä kauniita hevosia naurahdan ja pian eteeni tuli heino kuva vuonohevosesta laukkaamassa niityllä.
"Príncipe de los valientes, 138 cm, 6-vuotias, VaA, 90 cm, päläpälä", luin hetken aikaan ääneen. Kiinnostus kasvoi ja päätin laittaa heti viestiä hevosen omistajalle. Tallille pääsee junalla kuin bussilla nopeasti. Hymähdin ja viesti lähetetty, suljin silmäni ja hymyilin uudestaan.
Aamulla heräsin pirteänä, koska hevosen omistaja oli myöhään illasta vastannut. Puin vaatteet ylle, perus mustat kireät housut, oranssi paita, oranssi huppari päälle ja musta toppaliivi päälle. Kitosin huivun suuni eteen vielä, suojaksi pakkaselta. Kypären sisälle survosin kintaat ja hanskat. Muutako? Raippa ja muut survosinkin reppuuni ja riensin ala kertaan. En malttanut syödä, mutta nappasin reppuuni jotakin syötävää junamatkan ajaksi. Äiti oli kotona vielä ja isä lähtenyt aikaisin töihin.
"Meen nyt, nähää ilalla!", huikkasin ja nappasin busilla kohti juna-asemaa.
Junan kyydissä en kauaan ehtinyt miettiä ja syödä, kunnes oltiin perillä. Talli on silti kauempaa kuin entinen hoitotallini, jossa käyn sitten harvemmin. Pian juna pysähtyi ja talli häämötti kännykän heiton päässä.
Kävellessäni kohti tallia miettisin millainenkohan päivä tästäkin tulee. Jokseen haikea mieli jättää Poolo hetkeksi aikaa pois. Nojaa, mitäs niistä eikun Navajoa kohti!
Astuin sisälle talliin, jossa olikin jo muutama tallityttö.
"Huomenta!", Huokkasin noille pirteästi.
"Huomenta Huomenta, kukas te olette?", vastaan toinen tallitytöistä.
"Olen Osad. Uusi, tulin hoitavaa vuonista nimeltä Príncipe de los valientes", vastaan.
"Hih, olen Dreamy ja Peeta oloilee käytävän päässä oikealla", Dreamy esittelee ja kertoo missä Peeta oloilee.
"Ja minä olen Ansku", toinen talli tyttö sanoo ujosti.
Nyökkäsin pienen keskustelun jälkeen ja lähdin Peetan karinan luo. Siellä ruuna mäyssäsi aamuheiniään tyytyväisenä. Nosti päänsä ja hörähti minulle lämpimään sävyyn.
"Heijson Peeta, olen hoitajasi Osad", sanon pirteästi ja ruuna jatkaa syömistä. Menin satulahuoneeseen hakemaan Peetan harjat, jätän reppuni sen satulan alle. Palaan sen karsinan luo harjapakki kädessäni ja talli on lämmin, jossa tuoreen heinä ottaa nokkaan. Ihanaa, mikään ei voi voittaa talli elämää! Ajattelin matkalla Peetan luokse. Avaan karsinan oven varovasti ja rupesin ottamaan ruunan ruudullista talliloimea pois, viikkasin huolella ja pistin karsinan eteen loimitelineeseen, joka oli täynnä muutakin loimia. Harjailin sitten Peetaa huolella läpi kumisaun ja pehmeän harjan kanssa kaikki lika irti vaan!
- Jatkuu pitää lähtee tallille hoitaa oma heppa!
|
Vastaus:
Ihan hyvä alku, kirjoitusvirheitä jonkin verran, mutta oletan sen johtuvan siitä että olit lähdössä itse heppailemaan (--: en nyt vielä anna rahaa, jos tarina kerran jatkuu, arvostelen sitten paremmin.
Käy laittamassa viekkuun ulkonäkö ja luonne! Saan sinulle tallikaapin. |
|
Joo, tulin määki nyt hoitamaan, mullei oo nyt mitään hajua minkälainen tästä tulee ku en oo pitkää aikaa täntyylisiä kirjottanu, tai muutenkaa käyny pitkää aikaan tallilla koska noi muovipäät syö rahaa 8D Mutta joo jos mä vaihteeks lopettaisin turhanpäiväsen maanantaipölötyksen eiku hups nyt on keskiviikko mut joo ÄLÄ KYSY!  Ja joo en oo täs tarinas semmonen iso 100v dreamy joka omistaa ton yhen tallin vaan ihan tavallinen pikkukakara 8D
Oli ensimmäinen päiväni hoitajana Ratsutalli Navajossa. Olin netistä löytänyt suloisen ja mukavanoloinen islanninhevostamman, Alfgrimur Andvarin, kutsumanimeltään Celine. Celine oli 10-vuotias (??) ja melkein 130cm korkea. Minulle sopiva, tai hitusen pieni. Pakkailin reppuun kännykän, heppanameja ja muita tälläisiä. Äitini lupasi tulla 12.15 ja heittää minut silloin tallille. Kello oli jo kymmenen yli kaksitoista. Huomasin kuinka käteni hieman kostuivat hiestä. Vedin kevyttoppatakin päälleni, ja talvitallikenkäni. Otin lapaseni ja menin ulos. Suljin oven takaani ja vilkaisin pakkasmittaria. Se näytti -7 astetta. Selviäisinhän minä, enkä jäätyisi kuoliaaksi niinkuin unessani. Samassa tuttu auto kaarsi pihaan, laitoin repun selkääni ja juoksin autolle. Istuin etupenkille ja laitoin turvavyön. Äitini laittoi auton käyntiin ja suuntasi tallin suunnalle vievälle tielle.
"Kiitos kyydistä", sanoin äitilleni ja suljin auton oven. Hengitin hieman lannanhajuista hajua, olin jo tuttunut kaikkien tallien tuttuun ja yhteiseen hajuun. Astelin varoen kohti tallia, ovi oli hieman raollaan, joten epäilin että siellä oli joku. Kurkkasin ovenraosta:
"Huhuu?"
Kuulin naurua, avasin ovea enemmän, ja vedin perässäni kiinni. Nauru oli lähtenyt suunilleen 20 vuotiaasta, punahiuksisesta naisesta.
"Oletko sinä jokin tytöntekijä, kertoisitko missä tallin omistaja on?", sanoin ääni hieman jännityksestä väristen.
"Itseasiassa minä olen tallin omistaja, sano Ape vaan", tuo naurahti.
"Aijaa", sanoin hieman punastuen.
"No mutta kukas sinä olet, ja mitä teet täällä?" Ape kysyi.
"Lähetin hoitajahakuunne netin kautta lomakkeen. Pyysin Celineä", sanoin.
"Ai, se olet sinä. Hmm, nimesi pääsikin unohtumaan. Mikäs se oli?" Ape kysyi jälleen.
"Dramy", kuiskasin miltei äänettömästi. Ape nyökkäsi vain vastaukseksi.
"Muuten, missä Celine on tällä hetkellä? En osaa oikeen vielä liikkua täällä", sanoin.
"Täällä tallissa. Uskon että löydät sen helposti" Ape sanoi hymyillen ja lähti pois.
"Haa, tässähän se!" sanoin kun olin etsinyt pienen tovin. Minun oli vielä vaikea tunnistaa heppoja, olinhan nähnyt Celinen viimeksi eilen kuvassa internetissä. Avasin karsinan oven ja menin karsinaan.
"Moikkelsson pikkuinen, olempi uusi hoitajasi. Uskon että tulemme toimeen, meidän pitää vain tutustua", aloin selittämään hevoselle. Raotin varovasti reppuani ja otin sieltä heppanamin. Ojensin sitä varovasti tammalle. Celine haisteli hieman, ja lopulta otti sen. Taputin ja silittelin tammaa vartin, ja kello oli jo 12.45. Äiti oli luvannut hakea minut yhdeltä. Astuin karsinasta ulos.
"Dreamy, hei! Haluaisitko viedä Celinen tarhaan?" Ape kysyi ja jatkoi selittäen oikean tarhan tuntomerkkejä. Tyydyin vain nyökyttelemään perässä. Celinellä oli jo valmiiksi riimu, nappasin riimunarun ja kiinnitin sen Celinen riimuun.
Kävelin vauhdikasta tahtia Celine perässäni. Silmäilin oikeaa tarhaa, siellä oli yksi toinenkin hepo, en vain tienyt sen nimeä. Päästin Celinen tarhaan. Nappasin kännykälläni kuvan Celinestä, ja sanoin vielä tammalle heipat. Kävelin takaisin tallipihaan.
"Joko lähdet?" Ape kysyi.
"Joo, valitettavasti", sanoin hieman apeana.
"Mutta ensikerralla teen sitten enemmän, tämä nyt oli vain tälläinen, no, tutustumiskerta", jatkoin hymyillen.
"Joo, ei mitään, sun kyyti taiski tulla jo. Moikka" Ape sanoi.
"Heippa!" huudahdin ja juoksin kohti äitini autoa.
Ohhoh oon aika huono kirjottaan ja joo on varmaan TOOOSI lyhyt 8D |
Vastaus:
Uumama oli hyvä tarina. En oo kovin montaa kertaa lukenu just tommosii et ois saanu netissä hoitsun, ja tää oli ihan kivaa vaihtelua. Pari kirjotusvirhettä mutta ihansama. Oikein hywä tarina c:
Saat 80v€ (koska hieman lyhkänen ja rahatilanne :s) |
|
|
|
